eskokalervo Suomen pelastaminen

Olevaisuuden olemus

 

Tähän on tultu: uskaltaudun ymmärtämäni existenssin kattavaan yhteenvetoon ajattelutyöni tähänastisista tuloksista. Erityisesti yritän saada tolkkua uskomusten olemuksesta; niiden synnystä, käytöstä ja merkityksestä. K-16.

Lukemisohje

Tähän katsaukseen käyttämäsi aika, se osa elämäsi aikainvestoinneista, jää tuloksettomaksi, jos et huomaa olla tarkkana mielesi alitajuisten puolustusvoimien kanssa. Nämä puolustusvoimat varjelevat mieltämme liian suurilta järkytyksiltä, yrittävät pitää uskomusrakennelmamme pystyssä. Kaikki nykyiseen sisältöömme nähden uusi ja erilainen joutuu tarkkanäköisten tullitarkastajiemme syyniin.

Mitä ismi-pohjaisempi, yksniittisempi tähän asti rakentamasi elämän ja maailman kuvasi on, sitä vankemmin betonoitu se on ja sitä tärkeämpi työ tullitarkastajilla on - olisihan katastrofi, jos koko raskasrakenteinen bunkkeri sortuisi.

Jos taas olet omaksunut tutkivan pohtijan elämänasenteen, olet suorastaan uteliaan kiinnostunut erityisesti uudesta, tähän asti mieleen kokoamaasi aineistoon nähden erilaisesta, siitä poikkeavasta materiaalista. Olet oivaltanut että eteenpäin pääsee vain oppimalla uutta ja se taas edellyttää valmiutta kyseenalaistaa kaikki vanha, jopa tarvittaessa perususkomukset ja -olettamukset.

Huomaa myös, että sisäisten puolustusvoimien komentaja haluaa tehdä suojelutyönsä kunnolla ja havaitessaan tuloportilla nykyisestä poikkeavia sisäänpyrkijöitä, kuiskuttelee korvaasi: ”huilaile vaan rauhassa, me kyllä hoidellaan nuo muukalaiset, nautiskele Sinä vain kokoamistasi ajatusaarteista, se on vaan vaivalloista ja mielenrauhallesi jopa vaarallista, jos rupeat tulokkaiden kanssa vaihtokauppoihin, vaali Sinä rauhassa rakkaita perinteitäsi ja muinaismuistojasi, se on se pienimmän riesan tie, ajattelu ei nimittäin ole laiskan miehen puuhaa”.

Tullipäällikkösi on vanha velmu, hän yrittää houkutella Sinua laiskuuteen kuitenkin hieman kyseenalaisin keinoin. Nimittäin mielensortumien, jopa -järistysten uhka ei ole aivan niin suuri kuin hän yrittää uskotella: eivät vanhat luutumat siitä hajoa, että ottaa niiden rinnalle tarkasteluun myös uutta ja erilaista tavaraa. Nehän tulevan aluksi rinnakkaistarkasteluun; mitä käyttökelpoista niistä löytyy, olisiko joiltakin osin jopa jotain opiksi otettavaa, osia, joilla voisi nykyrakenteita ehostaa, paikkailla, jopa uudistaa. Varsinaista vaaraa ei ole koska ainahan voi hylätä sen uuden ja pysyä vanhassa jos se tuntuu paremmalta. Mielen voi siis rauhassa avata.

Ilman uuden aineiston sisäänpäästämistä vertailevaan prosessiin, käyttökelpoista etsivään myönteiseen tarkasteluun, mielen sisältö ei koskaan muutu. Entinen kollegani tästä vaarasta tietoisena harjoitti itsekriittistä ironiaaa: ”en minä kalkkis ole, minulla vaan on vakiintuneet mielipiteet”. Tällä asenteellahan elämä on helppoa, kaikki on valmiiksi ajateltu, uusille vouhotuksille ei tarvitse korvaansa lotkauttaa, mieltänsä kallistaa.

Tiedostakaamme myös, miten sisäiset puolustusvoimamme toimivat, ihastelkaamme, kuinka ovelia ja tehokkaita keinoja ne käyttävät, kuiske kuuluu: ”kysytäänpä ensin mikä tämä hihhuli on miehiään/naisiaan. Nimittäin koko hänen stoorinsa voidaan sitten nätisti paketoida ja nimikoida oikeaan roskalaatikkoon: tämä on niitä psykologien, kosmologien, fyysikoiden ekonomistien, insinöörien, mystikkojen, kapitalistien, kommunistien, jehovan todistajien, muslimien, kuvanveistäjien juttuja, kaikkihan tietää, mitä ne ovat, turhaa niihin paneutua”. 

Jos ei muuta leimaa keksitä, määritellään havukka-aholaiseksi eli liian omaperäisesti ajattelevaksi. Ei muuta kun kategorian leima päälle, korvat kiinni ja jatketaan miellyttävää retkeilyä omassa valmiiden totuuksien puutarhassa, miksi edes vaivautua epämukavuusalueelle muiden vouhotuksia ihmettelemään, mitäs tässä valmiissa maailmassa.

On siis oltava erityisen tarkkana, kun kun mieli yrittää tarjoilla uuden tuttavan, kirjan, dokumentin, luennon tai blogikirjoituksen Leimaamismahdollisuutta. Avoimen vastaanoton (tulli eli esikritiikki lähetetty tauolle) palkintona on mahdollisuus altistua uudelle, kehittymiselle, joskus jopa viisastumiselle.

Hieman omaa kyseenalaistamisen historiaa

Ennen kyseenalaistamista rakentelin tietenkin omaan käsitystä olevaisuudesta (eihän voi kyseenalaistaa ellei ole mitä kyseenalaistaa), olin nelivuotiaana miettinyt ääneen, jotta ’montakohan itikannahkaa tarvitaan turkin tekoon’. Kuusivuotiaana aineistoa oli jo alitajunnan lisäksi tietoisellakin puolella että papin paasatessa kirkkokansan perisynneistä ja niiden anteeksianomisesta, meinasin kajauttaa ’elä sinä pappi valehtele’.

Mielessä oikein kirkastui, miten pappi yrittää alistaa porukan ’herran nuhteeseen’ pelottelemalla hirmuisilla, tulikivenkatkuisilla hammasten kiristys-mielikuvilla perisynnin ikeen alla pinnistelevää kurjalistoa. Tajusin jo silloin - en minä osaa selittää, mistä se ymmärrys tuli - ettei Jeesuksen rakkaus ole puitteista kiinni; kirkkorakennus, polvirukous, saarnastuolin korkeuksista pöyhkeilevä tuomion pasuuna, papin kumma kolttu tai urkujen mahtava pauhu ei tuo taivasten valtakuntaa yhtään lähemmäksi. Olin vakuuttunut, etten todellakaan tarvitse ulkokullaisia, hurskaudellaan ja jumal-yhteyksillään jeesustelevia välittäjiä sotkemaan mutkatonta kaveraamista ystäväni Jessen kanssa. 

Jesse-Jeesuksen kanssa naureskeltiin porukalle pappien höpötyksille. Sitä en muista, uskalsinko virsien päivät pitkät hyräilevän isoäitini kuullen paluumatkalla aisakellon kilistessä ukille moisia juttujani haastaa - kyllä me sitten saunanlauteilla kaikki mahdolliset ja mahdottomat maailman asiat pantiin Ukin kanssa kohalleen. Minä olin kyllä enempi se kyselevä ja kuunteleva osapuoli. Vaan ei se Ukki minua pahemmin toppuutellut, pikemminkin rohkaisi käyttämään ’omia aivojasi, kun ne kerran noinkin hyvästi näyttävät pelloovan - vaan ei niitä kaikkii tarvihe ruveta mummille selevittämmään, setvitään nämä uskon asiat kaheltaan näin miesten kesken, ne itikan nahka-jutut kyllä käypi mummillehi ihan hyvästi’.

Opiskeluaikana tulvahti jälleen uskonasiat mieleen kun tuli tilaisuus esitelmän pitoon suomen kielen opintojen puitteissa, opettajamme Matti Hako (Hyvääkin parempaa suomea -kirjan tekijä) luonnehti esitelmääni: ei siinä juuri mikään mennyt niin kuin opetin, ylitit aikasi kolminkertaisesti, vasen käsi ei ollut vasemmassa puvuntakin sivutaskussa peukalo ulkona, lähdit katederilta vaeltelemaan pitkin salia, puhuttelit yleisöä ’vai mitä Uolevi’ - voi voi sentään miten huono oppilas - et saa tästä kun kympin.

Uskontojen synty

Ihmiskunnan alkuhämärässä oli paljon outoja ja pelottavia ilmiöitä; ukkonen, salamat, luonnon mullistukset, jotka olivat täysin ihmisen Hallinnan, säätelyn, vaikuttamisen, ulkopuolella. Kuitenkin hallinnan tarve oli voimakas - ja ihmisellä oli jo silloin hyvä mielikuvitus: keksittiin jumalat. Kuviteltiin erilaisia jumalia outojen ilmiöiden aiheuttajiksi ja niinpä oli löydetty nerokas tapa vaikuttaa, siihen saakka oli jouduttu olemaan pelkkiä objekteja, pelottavien ilmiöiden kohteita ja uhreja.

Toivon taivaanrannalle pantiin ilmestymään uusi hallinnan keino ja vaikuttamisen kohde, jumalat. Jumalat joita voitiin nyt lepytellä, pyydellä armoa, lahjoa uhreilla, kehua ja mielistellä niitä hyvälle ja suotuisalle mielelle. Jumalille luotiin ihmisen ominaisuudet, ne luotiin Ihmisen omaksi kuvaksi: perso mielistelylle, mairiteltavuus, armollisuus, anteeksiantamisen mahti ja oikeus, persous palvonnalle ja jopa kostonhimo - jos lepyttely uhrilahjoilla laiminlyötiin. Jokaiselle elintärkeälle elämän osa-alueelle luotiin oma, siihen erikoistunut Jumala.

Erityiseti oudot, ihmisen hallinnan ulkopuolella olevat selittämättömät ilmiöt piti jumaloida, luoda niitä säätelevä voima, henki: Pekko piti huolta oluen ja viinin käymisen onnistumisesta, Ahti antoi kalansaaliit, Tapio huolehti metsän antimista, Dionysos hutikan iloisuudesta, Ares vihollisheimon tappajaisista. Jumalia luotiin tarpeen mukaan ja ne pidettiin itselle ja omalle heimolle suosiollisina palvontaseremonioilla ja uhrilahjoilla - messut, vesperit, iltarukoukset, aneet, kolehdit, kymmenykset, kirkollisverot.

Kuvion kehittyessä jumalporukoita ruvettiin organisoimaan, nimettiin pomojumalia ja heimojen jopa kansojen yleisjumalia: Zeus, Thor, Shiva, Jahve, Allah. Näistä tehtiin erityisen mahtipontisia, niillä oli siis suuri valta ihmisen yli ja niitä piti ylenmäärin muistaa hyvitellä ja lahjuksilla hyvitellä. Näistä juutalaisten kiivas ja kiukkuinen heimojumala Jahve laivattiin tuontitavarana meille saakka, miekalla oman Ukko-ylijumalamme valtaistuimelle muilutettiin. Ei siinä auttanut kansallisankarimme Lallin urhea puolustuspelaaminen, kirkon miekkaylivoimaketju oli liian vahva, Henrik hyökkäsi keskeltä läpi, söi jopa kotiväen eli maalivahdin eväät.

Meillähän oli ihan hyvä omintakeinen mytologia, kalevalainen kuvio valmiina, Väinämöinen hääräsi Ukko-Ylijumalan apuna kansan valistajana, Akmeeli Antereus teki vahvoja taikoja ja Lemminkäisen äitimuori pystyi joka puhaltamaan elämän hengen poikansa kuolleeseen kalmoon. Oli myös oma maailman synnyn kuvaava mytologia. Ei auttanut, sinne ne sotkan munien keralla Ilmattaren polvelta opit iänikuiset vetehen vieri ja olisi lopullisesti unhon yöhön kaikonnut ellei Lönnroth olisi edes osan ehtinyt kansanperinteeseemme pelastaa, niuhona sievistelijänä kylläkin sensuroi mehukkaimmat tarinat. 

Niistä Eino Leino ehkä sai osan kaivettua takaisi esiin - vai liekö itse keksinyt omat isojen poikien Kalevala-runot. Raamatun hiekalle siemenensä laskevat ’Onassikset’ ja Hesekielin tarinoiden, ’jäsen kuin aasilla, vuoto kuin orhilla’ -metaforat  kalpenevat oman mytologiamme miehekkäiden sankarien urotekojen rinnalla: ”Vaka vanha Väinämöinen, kantaja kalun kamalan, hirmu hirren heiluttaja, kaivoi xxx:n kyyneleisen, alta paidan palttinaisen, pisti piikoa pikkusen, navan alle napahutti, sormella kynnettömällä, sukunuijalla suurella”. En tiedä , kuulemmeko myös näitä runoja kun mm. Samuli Edelman, Irina Björklund ja Antti Reini konsertoivat UMO-orkesterin säestämänä Finlandiatalolla nyt Vappuna kansanperinnettämme ja Juha Vainion runoilijan taitoja kunnioittaen.

Uskontojen ottaminen väkivallan välineiksi

Uskontojen organisoituessa ja hierarkian kehittyessä luotiin puolijumalia ja alkoi ilmaantua profeettoja kertomaan Oikeita selityksiä mahtavien jumalien aivoituksista, tarkoitusperistä ja niiden vaatimista palvontatavoista ja rituaaleista, joita tarvitaan laumojen paimentamisessa. Tämänhän karjankasvattajat hyvin tietävät, elukoiden elämän pitää olla ennustettavaa, toistuvia rutiineja, poukkoilijat pidettävä järjestyksessä, muuten iskee kaaos. Ja kuria todella pidettiin, esivalta varmisti musketit olalla kansan kuuliaisuuden. Oikeasta uskon harjoittamisesta poikkeavat vietiin inkvisition eteen tuomittaviksi, hukuttamalla tapettaviksi.

Profeetat! Tässä kohtaa joudumme itsestään selvyyksien ulkopuolelle: voi olla että profeettojen joukossa on ollut myös yli-inhimillistä kyvykkyyttä, tavan tomppelille vierasta ’korkeampaa tietoisuutta’. Epäitsekkäästä pyhyydestä epäilyksenalaisina pidän Jeesusta, Muhammadia, Zarathustraa, Gautama Buddhaa, ainakin nämä saattoivat olla yhteistä hyvää ajavia, rakkauden ja laajemman tietoisuuden asialla olevia pyhiä miehiä. Jopa jotkut heidän sanomiensa varaan rakennetuista oppijärjestelmät lienevät joiltakin osin säästyneet vallankäytön välineeksi joutumiselta, väkivallan saasteelta. Lähinnä epäilen parhaiten väkivallan saasteelta  säilyneeksi suvaitsevaista Buddhalaisuutta, onko muita, en tiedä.

Suurimmat uskonnot kuitenkaan eivät ole säästyneet, pahimpia, verisimpiä ovat suuret valta-uskonnot, Islam ja kristinusko. Koraani vilisee kehotusta Tappakaa vääräuskoiset, ja jopa Jeesuksen rakkauden sanoma vääristeltiin Paavalin alkutyön pohjalta kirkkojen toimesta muut uskonsuunnat tuomitsevaksi. Olen kaksi kertaa suoraan kysynyt netitse arkkipiispa Kari Mäkiseltä, allekirjoittaako luterilaisen kirkon nykyjohto helluntalaisten televisiossa Pirkko Jalovaaran ja Anne Pohtamon selväsanaisen ilmoituksen taivaanporttien aukenemisesta VAIN Jeesuksen nimissä parannuksen tehneille. 

Vastaus oli: Hyvää kesää. Kirkko ei siis ole sanoutunut irti tuomion opista ’Minä olen tie, totuus ja elämä’ käsitettynä ’VAIN Minä olen tie taivasten valtakuntaan’ -tulkinnasta. Onko siis koko luterilainen kirkko sen takana? Onko tuomion uskonto -totuuden myöntäminen liian pelottavaa, jäsenmäärän romahdusko panee housut tutisemaan, panemaan pään pensaaseen. Onko kirkko myynyt totuuden valheelliselle suosion kalastelulle? Huom! Jeesus korosti lausunnossaan Totuutta!

Tätä omahyväistä, muita halveksivaa tuomion uskontoa vielä valtiovaltamme elättää kuin kyytä povellaan. Kuinka tänä päivänä valtio voi jopa lain voimalla suosia organisaatiota, joka julistaa, että viidakon poika, joka elää elämänsä täysin esivanhemmiltaan periytyvien, oikeamielisten neuvojen ja oppien mukaisesti vaalien rakkaudella luontoa ja kanssaihmisien hyvinvointia, on kirkon toimesta tuomittu ikuiseen kadotukseen. Pääsyliput iankaikiseen autuuteen on varattu kirkon määräämiä rukouksia ja muita rituaaleja mekaanisesti tolkuttaville fariseuksille, joita odottavat taivaalliset herkut, mannan ja mirhamin höystämät pitopöydät harppujen helkkyessä, neitsyiden hemaisevasti tanssiessa ja vihreiden niittyjen siintäessä taustalla.

Eikä kirkon harjoittama väkivalta ristiretkineen ja inkvisitioineen ole ohi. Luontoa ja ihmisyyttä kunnioittavia alkuperäisuskontoja  halveksiva lähetystyö jatkuu. Hyvien puolien varjolla tehtävää kulttuuriväkivaltaa harjoitetaan edelleen valtiovallan suojeluksessa. Puolustuskyvyttömät vauvat jopa meillä, sivistysmaassa, pakkoliitetään kirkkokuntien jäseniksi, tuomion uskontoja opetetaan kouluissa, jopa eduskunta käy tunnustamassa uskonsa ’viidakon viattomat pojat viimeiselle tuomiolle!’ -oppiin! 

Rakkauden ja korkeamman tietoisuuden sanoma ei ole kokonaan kadotettu

Profeetat-kappaleessa jo vihjaisin Hyvän mahdollisuudesta kaiken tämän väkivallan joukossa. Totesin myös lähetystyössä olevan hyvääkin, koulutusapu. Hyvyydellä tarkoitan oikeiden Gurujen, Jeesus, Mohammad, Zarathustra, yhteyksistä laajempaan, korkeampaan tietoisuuteen.  Myös Krishnamurti, Gandhi, Sai Baba, Yrjö Kallinen ovat ymmärtääkseni tuoneet esiin laajempien ulottuvuuksien sanomaa: ihmismieli voi saavuttaa mietiskelyn, meditaation avulla korkeamman tietoisuuden tiloja.

Omakohtaisia välähdyksiä tästä olen saanut parinkin ’selvänäkijän’ kuvatessa näkyä menneisyydestäni: ’näen Sinut johtamassa Rooman vallan aikaisissa katakombeissa alkukristittyjen ryhmää, sittemmin näytät jääneen kiinni ja joutuneen roviolle’. Myönnän että jonkin verran hytkäytti: ”vai niin, jotta sellainen visio - no joo, mitäpä tuohon voi muuta sanoa kuin että Sinulle tuli semmoinen näky - en ala siihen sen enempää uskomaan kuin sitä kieltämäänkään, kiitosta vaan”.

Omakohtainen kokemus virallisen tieteen ulkopuolella, no rajoilla ainakin, oli se kun Suomem Valamon poikaluostarissa mitattiin kämmenpohjalla ihmeitä tekeväksi mainitun Jumalanäiti-ikonin energiakenttää. Toistemme mittausta näkemättä saimme kollegani kanssa saman mitan, 2.5 metriä. Mukana olevat papit olivat sitten yöllä muilta salaa käyneet samalla asialla muistaakseni samoin tuloksin. Vaikkei se nyt mitään todistaisikaan, itselleni se vahvisti käsitystäni olevaisuuden mittasuhteista ja energiatasojen moninaisuudesta.

Toisen näyn mukaan olisin päässyt ’lopulliseen kokeeseen’ jälleensyntymisten kierrosta vapautumiseksi ja pääsemiseksi kehittymisen seuraavalle tasolle, pois tästä sotaisesta, eettisesti alkukantaisimman eliölajin, ihmisen hallitsemasta Telluksen taivalluksesta. Tämä koe olisi näkijän mukaan tyssännyt pyramidin papittarien seksitestiin - en ollutkaan moisista houkutuksista vapaaksi jalostunut - ei muuta kuin jatkamaan tätä oppimisen ähellystä - no jos näin olisi käynyt, luokalle jääneen laiskan läksyä olisi tullut siis talsittua jo 3000 vuotta  : )   Saakelin pimatsu minkä teit, tämä muuten muistetaan!

Nykytilanne

Jo kuusi-vuotiaana alkanut ja mm. mainittujen henkisten pohdintojen ja kokemusten innostamana ’muiden tasojen’, kolmiulotteisen todellisuuden ulkopuolisen existenssin, olevaisuuden tutkiskelu, retkeily henkisyyden poluilla on ollut elämänaikainen, suorastaan harras etsiskelyprojekti. Erityisen ylpeä olen onnistuessani välttämään ismeihin hurahtamisen, olen vain lisännyt uuden löytämäni selitysmallin entisten vaihtoehtojen rinnalla, tämän mahdollistamasta mielen avaruudesta olen kiitollinen.

Toistaiseksi olen välttynyt uskovaisuuden synniltä ja kehittymisen tyssäämiseltä, valmiiseen ajatusrakennelmaan betonoitumiselta, vaikka uuteen ajatusmaailmaan heittäytymisessä on aika pelottavaa se uuden aineiston sisäänottovaihe, jossa kritiikki täytyy laittaa kokonaan pois päiviltä, on mentävä täysillä eläytyen mukaan mitä kummallisimpiin kokemuksiin. Kuinka valmis olisit avoimin mielin irtoamaan päivätajunnan tietoisesta kontrollista: shamaanimatkat yliseen ja aliseen, yö pyramidin kryptassa, mielikuvamatka kuolleita isovanhempia tapaamaan, hyperventilaatio mielen pohjamutien pöyhimiseksi, omien hautajaisten virtuaalikokeminen, avustettu meditaatio kosmoksen olemukseen.

Hurahtamisen mahdollisuus on kyllä käynyt mielessä. Esimerkiksi kun paneuduin Urantia-teokseen, se tuntui sekavan ja kirkolliskokousten moneen kertaan kulloistenkin vallanpitäjien mieliksi uudelleen kirjoitetun Raamatun jälkeen yhtenäiseltä, loogiselta, perusteelliselta. Oli valtava kokemus paneutua sen kuvaamaan Maailmankaikkeuden hallintojärjestelmään, oman paikallisuniversumimme historiaan ja Jeesuksen elämänvaiheisiin ja opetuksiin mukanaolleiden  kertomana - mitä todella tapahtui - esim. miten se Kaanaan häiden vesi viiniksi -juttu oikein menikään - haa, enpäs kerrokaan.

Lähdesuosituksia ja niistä löytyviä vaihtoehtoisia todellisuuksia

Muiden maailmankaikkeuksien mahdollisuuksiin saattelivat kosmologien ohella esoteeriset kirjailijat Richard Bach: Lokki Joonatan, Illuusio, Silta yli ikuisuuden, Ikuisuus, jne, ja Wayne W Dyer, joka kirjoitti kypsyessään paljon huikeampia juttuja kuin perusteoksensa Hyväksy itsesi, uskalla elää. Ennen näitä olin tutustunut esoteerisen eli laajemman tietoisuuden perusteoksiin Elisabeth Haich: Vihkimys ja Peter Richelieu: Sielun matka, joten Krishnamurtin ja vaikkapa Kallisen (Elämmekö unessa) ymmärtäminen olikin jo helppoa.

Näiden minua laajemmin ja huikeammin ajatelleiden ja kokeneiden oppineiden matkaseuralaisena olen tällaisella väliasemalla: jo opiskeluajan Raamattu-esitelmässäni toin esiin mahdollisuuden sisäkkäisistä maailmankaikkeuksista; jospa tämä maailmankaikkeus onkin pieni pala toisessa kaikkeudessa olevan jättiläisen vasemman jalan isovarpaankynttä. Tai jospa olevaisuus onkin Urantian mukaisessa vankassa ohjauksessa ja kontrollissa, lukuunottamatta muutaman sadan tuhannen vuoden eristystuomion saanutta väkivallan saastuttamaa kolkkaa, jossa Ristin planeetaksi kutsuttu Telluksemmekin valitettavasti arestiaan kärsii ilman kosmista opastusta.

Vai olisikohan niin, että rinnakkaisia todellisuuksia on tämän 3-ulotteisen lisäksi sen sisä- ja ulkopuolella, ylä- ja alapuolella, miljardeja ulottuvuuksia eri taajuusalueilla plus 4-, 5-, 6- … ∞-ulotteiset maailmankaikkeudet.  Tai entäpä jos Yrjö Kallisen näkemys Maajaan unesta Hilkka Pietilän haastattelussa olisikin totta, olisimmekin vain harhan ulottuvuudessa, todellisuuden ulkopuolella, jonkun tai itsemme näkemässä unessa.

Entäpäs Stanislav Groffin tietoisuuden laajentamiskokeilut? Koehenkilöiden kertomuksista koostui tarina Alkuolenosta, joka viihdytti itseään luomalla koko ajan uusia maailmankaikkeuksia, olevaisuuksia. Kyllästyi viimein kaikkitietävyyteensä ja kaiken, myös menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden näkevänä kaikkivoipaisuuteensa ja posautti itsensä hajalle, kerralla atomeiksi vaan koko höskä! Alkuräjähdys! Päätti luoda jotain jännitystä itselleen. Jäi siis tietoisuutensa menettäneenä odottelemaan, koska ja mitä kehityspolkuja pitkin tällä kertaa elämää alkaa syhtyä ja pikku hiljaa myös itsestään tietoista, älyllistä existenssiä - huvinsa kullakin. Jäi odottelemaan ja jotenkin kai tarkkailemaan omaa heräämistään atomitason tiedottomasta mustuudesta ja jälleen tulemistaan kaikkivoivaksi itseään luovaksi superolennoksi. Et ymmärrä vai, ei se mitään, en minäkään saa sitä tuon paremmin kolmiulotteiseen järkeeni mahtumaan.

Kaikkein epätodennäköisin mahdollisuus on mielestäni se, että nykytieteen/tutkimuksen saavuttama ja näkemä olevaisuus olisi ainoa.

Kun palataan tarinani alkuun, niin mihinpä uskoa. Ehkäpä ei mihinkään USKOA, siis pitää lopullisena betonoituna totuutena, elämä on ihan mahdollista ja jopa paljon mielenkiintoisempaa uskomatta mihinkään mutta myöskään kieltämättä mitään mahdollisuutta. Ateismikin = jumaluuksien ehdoton kieltäminen, on vain yksi uskovaisuuden muoto. Urantiakin, selitysmalleista eräs, on eri tasoilla hallinnoivia jumalolentoja tulvillaan. Se on muuten mukavan ytimekäs opus, sisällysluettelokin on saatu typistettyä 54 sivuun. Halvinta on lukea se netitse www.urantia.org. Muista kuitenkin olla hurahtamatta! Tarkoittaa, että lue avoimesti, ilman lukemisen aikaista kritiikkiä, torjuntaa, funtsaa sitten kun olet kahlannut jonkin kokonaisuuden läpi - itse aloitin Jeesuksen elämästä.

On kuitenkin käytännöllistä ja tarkoituksenmukaista pitää yllä joitakin perusolettamuksia: esineet tuppaavat putoamaan alaspäin, aurinko näyttää kiertävän maapalloa, fyysinen olemuksemme osa, keho, suattaapi hyvinnii olla väliaekane ratkasu, joskus mahettaan kuolla poekkeesa.

Joka kysymyksellä ei kannata piätään vaevata, peruskysymyksissä, elämän ja kuoleman kysymyksissä on ihan tarpeeksi miettimistä, pohtimista, kyseenalaistamista: suattaahan se olla niinnii vaen suattaapa se olla joutessaan jotennii muutennii!  Veivataan muutama kierros vielä enemmän pörhölleen, ainakin muutama kierros tätä elämän kehtoa, olevaisuutta, jos ja kun satutaan kohakkain.

 

Entäpä, oliko tässä kirjoitelmassa sittenkin joku tendenssi, onko tämä sitten kuitenkin kallellaan johonkin suuntaan. Taitaapa sittenkin olla: kaikenmoista väkivaltaa ja tyranniaa vastaan. Olipa se hankittu pelottelemalla, miekoin, sanan voimalla tai vaaleissa saaduilla äänillä.

Asia on tällä kertaa niin arvokas ja hienovarainenkin, että ismi-pohjaiset kommentit (Herra sanoi Filippukselle …, Marxin mukaan…, Evankeliumissa varoitetaan…) poistan ajattelevia lukijoita häiritsemästä. Sen sijaan innolla odotan myönteisiä tuloksia, kuvauksia, millä lailla ja minne tämän lukeminen vei omaa ajattelua eteenpäin, kenties jopa kehitti tai uudisti.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Ekaa kertaa Telluksella täälläkin, enkä tiedä viellä mistään yhtään mitään.

Tässäpä vasta diili: Rakastava jumala rakentaa helvetin että rakastaisit myös häntä. Kiitos ;D

Suurenmoinen hämmennys valtaa usein mielen katsellessa maapallon asukkien aatoksia ja touhuja. Olemme todennäköisesti universumin ainoat, tai ainakin täysin ainutlaatuiset älypäät tällä hetkellä. Meillä on käsissämme kaikki välineet tulla keksimiemme jumalten kaltaisiksi, mutta me rakennamme edelleen vaan aivan järkyttäviä aseita, itseämme vastaan.

Kyseenalaistan kaikki ihmiskunnan henkiset saavutukset tähän päivään mennessä. Ne ovat vaan sitä synnytyksessä valuvaa veristä kohtulimaa ja sontaa. Maapallo on pesä josta elämä ihmistä hyväkseen käyttäen haluaisi lähteä lentoon. Ainoa iso ongelma kuviossa on ihminen itse. Fifty Sixty kiikun kaakun jääkö galaksi valloittamatta, vai kunnioitammeko ainutlaatuisuuttamme ja alamme kalifiksi kalifin paikalle, sen joka päissämme jäytää ja horisee joutavia ;D

Käyttäjän eskokalervo kuva
Esko Vesa

Olen saanut palautetta tyyliin miten sinä kehtaat, uskallat kirjoittaa noin herkkiä asioita kuin uskontoja koskevia näkemyksiä, etkö pelkää loukkaavasi ihmisten tuntoja. Vastaus tuli mieleen aika pian ja selkeänä: koen sen suorastaan velvollisuudeksi koska harvalla on tähän uskomusten horroksessa haahuilevien herättelemiseen niin hyvät edellytykset: 1. huomenlahjana saatu kyky ajatella itsenäisesti, ismeistä vpaana, laajoja ja monimutkaisia asioita, 2. sanomisen vapaus ilman sidonnaisuuksia työnantajaan, viiteryhmiin, ilman pelkoa seurauksiista, esim. oman työuran kannalta.
Mitä tulee ihmisten loukkaamiseen: ilman kunnon täräystä betonoidut rakenteet eivät järky. Tähän liittyen tiedostan hyvin kyllä sen, että suurin osa ei pysty perususkomuksiaan kyseenalaistamaan koska on liian pelottavaa tarkastella kriittisesti ajatusrakennelmiensa kivijalkaa, koko korttitalon kaatumisen uhka käynnistää sisäiset puolustusvoimat lukkiutumaan torjuntaan, leimaamaan sisäistä harmoniaa uhkaavan aineiston jonun hörhön harhoiksi. Kunpa kaikki pystyisimme 80-kymppisinä silmiin katsoen sanomaan totuudenmukaisesti Lenita Airiston (haastattelu löytynee Yle Areenasta) tavoin, etten ole elämäni aikana yhteenkään ismiin hurahtanut, omilla aivoillani olen pystynyt valintani tekemään. Tämä on melkoinen saavutus rähmällään rämpineessä Suomessa, jossa "virallinen totuus" tarjoiltiin varsin voimallisesti median yksituumaisella päristyksellä.
Ajattelin kyllä Vapun jälkeen poistaa "porno"-osuuden, ikään kuin putsata vappu-serpentiinit pois ja palauttaa siveän mummo-version, mutta jätinpä tekemättä, koska provokatoorinen syytteeni kansanperinteemme, mytologiamme sievistelystä, tietoinen normien edessä nöyristely, Lönnrothia kohtaan on ansaittu. Kansanperinteemme ansaitsee palauttamisen alkuperäiseen sievistelemättömään asuunsa, josta onneksi ainakin osia on säilynyt.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Kyllä, suomalainen sielu kaipaa omaa aitoa asiaa eikä mitään toisten tuontikamaa, kiitos ;D

Kommenttiin lisätty seuraavaa infoa:

Suomalainen geenilinja on paikallisesti, lokaalisesti suomalainen 6000-vuotta, yksi suurista äitilinjoista. Eli myös kulttuurilinja ja kielilinja, eheä identiteettilinja on erittäin mahdollista lokaalisesti. Tämä on siis Euroopan vanhin paikallinen jatkuva pysyvä geenilinja ! Ottaen huomioon merkittävät löydöt kivikaudelta, Suomi on todennäköisesti kivikauden kulttuurikeskus ja nimenomaan vahvalla kulttuuri- ja shamaanilinjalla astronomisten temppeliraunoitten (jätinkirkot 35 kpl Stone Henge esikuvina) ja tuhansien silloisten muualta Euroopasta tuotujen kiviesinelöytöjen todistamana.

Suomalaisuuden alkuperä >>> https://www.youtube.com/watch?v=wXPTEQyShD8

Lähde https://finnsanity.blogspot.fi/

Toimituksen poiminnat