*

eskokalervo Suomen pelastaminen

Palkka ja sen määräytymisperusteet

Olen jo liikkeenjohdon avustajana toimiessani miettinyt paljon palkkaa ja sen määräytymisperusteita.

Nykytilanne ei sovi minkäänmalliseen järkipirtaan, palkat määräytyvät sen mukaan, miten paljon ammattiliitto pystyy lakkoilemalla aiheuttamaan vahinkoa kansantaloudelle. Aikoinaan rakenneltiin työn vaativuusluokituksia jonkinmoisen tolkun löytämiseksi voimapolitiikan sijaan.

Nyt kerron, missä ajatteluni menee tätä nykyä.  Ensinnäkin huomatkaamme, että työn merkitys on muuttunut. Kun se aikoinaan oli toimeentulon lähde, nykyään se on yhä enemmän elämän mielekkyyden osa eikä sitä riitä kaikille, koska automaation kehittyessä tarvitaan vähemmän ja vähemmän ihmiskäsiä - toisaalta mielekkään aivotyön osuus kasvaa.  Työ ei ole enää perusoikeus.

Kun ennen työstä saatava anti oli lähinnä aineellinen, nykyään tämän hyödykkeen harvinaistuessa sen tuomat lisäarvot ovat aivan toiset. Työn antama palkkio tekijälleen on ennenkaikkea sisältöä elämään, hyvänolontunnetta onnistumisesta, aikaansaamisesta, vaikuttamisesta, mielekkyydestä, itsensä toteuttamisesta, eli palkkiot ovat enemmän ja enemmän henkisiä kun työ muuttuu fyysisestä kehokeskeisestä mielikeskeiseen, Mielityöksi!

Keskeiseksi palkkioksi muotoutuu hyvänolontunne työn sisällöllisen mielekkyyden ohella työn Tulosten merkitys itselle ja yhteiskunnalle. Paras palkkio on juuri se, onnistuminen, aikaansaaminen, siis mielihyvä työn vaikutuksista, lyhyesti Vaikuttavuus. Poliisi lisää kansalaisten turvallisuutta, kirurgi pelastaa ihmishenkiä, opettaja ja päiväkodin ohjaaja rakentaa perustaa koko elämän kestävälle itsetunnolle, oppimismotivaatiolle ja itsensäjohtamistaidolle (ainakin pitäisi).  

Vaikka pääpalkkiot työstä tulevat olemaan yhä enemmän henkisiä, miten palkkion aineellinen puoli pitäisi määräytyä - siinäpä kysymys! Ehkäpä periaate voisi olla: mitä vähemmän työ antaa henkisiä palkkioita, sitä enemmän palkkiovajetta tulee korvata aineellisilla eduilla. Esim. pörssiyhtiöiden pääjohtajat saavat käyttää kyvykkyyspotentiaaliaan ja toteuttaa itseään niin täysimääräisesti, että eiköhän aineelliseksi osaksi riitä mukava toimeentulo eli sen verran rahaa jotta riittää hyvin ruokaan, asumiseen ja kohtuulliseen hauskanpitoon.

Nykyinen ajattelu palkasta aseman merkittävyyden mittana on suoraansanoen hölmö, miksi maksaa turhasta, kyllä kyvykkäimmät ilman huippupalkkojakin hakeutuvat parhaisiin, henkisesti palkitsevimpiin, haasteellisimpiin töihin rahapalkasta riippumatta. On vaikea löytää mitään järkiperusteita kymppitonnien kuukausiansioihin. Huom. nyt en puhu yrittäjistä enkä pääomatuloista vaan Ansiotulosta, esim. valtion yhtiöiden pääjohtajien rahapalkoista.  

Keille sitten huippuansiot kuuluvat? Ehkäpä niille, joiden työ ei anna paljoa välittömiä henkisiä palkkioita, on vaarallista, fyysisesti rasittavaa ja likaista tai/ja on lisäksi yhteiskunnallisesti eli lisäarvoltaan merkittävää, kuten poliisit, palomiehet, kirurgit, opettajat, lastentarhan ohjaajat, rauhanturvaajat, vanhusten ja sairaiden hoitajat, ambulanssihenkilöt, turvahenkilöt. Esimerkki: jos opettaja saa 3000 kuussa, koulutoimen johtajalle riittää välittömän henkisen palkitsevuuden lisänä 2500.

Lisäarvoltaan vähäiset, lähinnä viihdearvoa tuottavat työt voi tehdä pelkän kansalaistulon varassa eli ilman palkkaa, esim. Ylen urheiluasiantuntijat (ja urheilijat tietenkin, miksi maksettaisiin harrastamisesta, vaikka lintubongauksesta, pääsylipputuloja tuottavat viihdetaiteilijat esim. jääkiekkoilija-nimikkeellä on eri asia) oopperalaulajat (elleivät lipputulot ylitä kustannuksia), kaikki taiteilijat (ei siis palkkaa, ansiot tulevat töiden myynnistä). Siis periaate: palkkaa vain lisäarvosta, vaikuttavuudesta, ei tekemisestä.  

Vastaväite edelliseen: "kyllä huippu-urheilija ansaitsee raha-palkkaa, koska hän esimerkillään edistää liikunnan harrastamista, joka taas parantaa kansanterveyttä ja siten alentaa sairauskustannuksia". Aivan oikein, mutta olisiko sittenkin oikeampi tukirahoituskohde urheiluseura, joka innostaa jo lapset ja nuoret liikkumaan, huippu-huippu-urheilijan vaikuttavuus on tosiasia mutta vain todellisten idolien tapauksissa ja he saavat viihdetaitaitelijalle kuuluvan palkkionsa tapahtumien järjestäjiltä osuutenaan pääsylipputuloista. 

Palkat ja palkkiot ovat eri asioita - monimutkaiseksi menee, mutta palkitseminen on ihan ihan oikasti monipiippuinen juttu. Sitä pitää kuitenkin ja kannatta pohtia, koska se vaikuttaa koko kansakunnan työmoraaliin, työintoon ja loppuviimeksi työllisyyteen ja sitä kautta valtion velkaantumisasteeseen ja bruttokansantuloon.

Saattakaa tämä sanoma erityisesti yhteiskunnallisten päättäjien, liikkeenjohdon konsulttikollegojen ja organisaatioiden johtajien pohdittavaksi!

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän KansalainenKane kuva
Markku Nieminen

Erittäin perusteellista pohdiskelua ja järkeenkäypää todistelua blogistilta.
Aloitin oman työurani 70- luvun alussa ja hetimiten aloin ihmetellä joka vuotisia palkankorotuksia, joissa aina poikkeuksetta enemmän ansaitseva, sai myös suuremmat korotukset. Hoksasin että, vuosien saatossa palkkaero kasvaa kestämättömäksi! Mutta, eipä ole vielä kasvanut vaikka euroon siirtymisen vuoksi, tai ansiosta, palkkaerot ovat nyt todella huimat. Miten johtajatason suojatyöpaikkalainen monopoli valtionyhtiössä voi ansaita kuukaudessa 3-5 alaisensa vuosipalkan verran ja jopa ylikin KUUKAUDESSA. Yksityisellä, kilpailluilla aloillakaan sitä olisi katkera niellä, mutta ei missään nimessä monopoliasemassa olevissa yhtiöissä sielläkään.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

No, niitä valtion monopoliyhtiöitä ei ole enää montaa, joten ei se ainakaan kansantaloudellinen kysymys ole. Alko, Veikkaus, VR, hmmm... mitähän muita. (Alko tosin kilpailee kansainvälisillä markkinoilla normaalissa kilpailuasetelmassa).

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

"On vaikea löytää mitään järkiperusteita kymppitonnien kuukausiansioihin. Huom. nyt en puhu yrittäjistä enkä pääomatuloista vaan Ansiotulosta"

Jutun uskottavuus kaatui tähän..

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Olen hiukan eri mieltä siitä, että palkkatyöllä ei enää olisi lainkaan merkitystä muuna kuin elämän sisältönä. Hiukan on sen merkitys toki muuttunut muutaman vuosikymmenen saatossa, mutta kyllä sillä edelleen on suuri merkitys toimeentulon lähteenä. Ei ainakaan työmarkkinatuki tai toimeentulotuki takaa normaalia keskiluokkaista elämää.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset