*

eskokalervo Suomen pelastaminen

Erilaisuus ja erilaisuuden sieto/arvostaminen

Ihmisten erilaisuus ja sen sieto/ymmärtäminen/arvostaminen
Olisikohan niin, että sosiaalisena eläimenä kuuluminen porukoihin on ehkä jopa yleisinhimillinen tarve, tarve saada itselleen joku identiteetti, minä olen isä, opettaja, johtaja, luonto-ihminen, humaani, rehellinen, oikeudenmukainen - olla joidenkin kaltainen, kuulua niihin, jotka ...
Luulen, että aika harvinaista on tarve olla kuulumatta, minä olen erilainen, yksinäinen, poikkeava, eristäytynyt, saareke, tuntematon, outo, ystävätön, kuulumaton, näkymätön.
Toinen asia, näkökulma on leimaaminen ja leimautuminen. Minä en halua leimautua, tulla leimatuksi niin, että ihmiset alkavat pitää jonakin sellaisena, mitä en tunne olevani, en halua olla väärinymmärretty, typistetty, vinoutettu, vähätelty, määritelty, rajattu. Monet leimat korostavat  ja antavat tai rajaavat pois ominaisuuksia, jotka eivät tunnu oikeilta, muuttavat identiteetin itselle vieraaksi, sopimattomaksi, kapeuttavat tai laventavat virheellisen tuntuisesti, suvaitsematon, vihamielinen, ystävällinen, sosiaalinen, luotaan työntävä, kyyninen, pehmeä, kylmä, lämmin, joustava, torjuva.
Ihmiset helposti lyövät toisiin leimoja oman suhtautumisensa projektioina, jos en pidä jostakin, voin siirtää tunteen toisen ominaisuudeksi, jos vihaan häntä, voin väittää hänen olevan vihamielinen, jos pidän hänestä, voin pitää häntä rakastettavana, hellyttävänä, söpönä, hyvänä, miellyttävänä, kauniina - fiksu vanha kansa on oivaltanut tämän ilmiön: kauneus on katsojan silmässä.
Hyvin usein leima annetaan oman rajoittuneisuuden, ahdasmielisyyden, yksisilmäisyyden, hyväksymättömyyden takia: hän on lipevä, miellyttämishaluinen, nöyristelijä, jos en pidä milestäni liian laajasta ymmärtävyydestä, hän on ahdasmielinen, rajoittunut, tympeä, outo, jos hän ei ole samaa mieltä kanssani, jos ei arvosta näkökantaani tarpeeksi, jos ei ilmaise, että noinkin voi ajatella.
Luokittelu, leimaaminen, ahtaasti määrittely, rajaaminen ja tämän kuvitelman pohjalta syrjiminen, eristäminen, hylkiminen, takana puhuminen, naureskelu, moitiskelu, syyttäminen, ovat samaa ilmiötä, ilmiötä, jossa omat tunteet, oma suhtautuminen, oma asenne, oma kuvitelma toisesta sekoitetaan toisen ominaisuuksiin, piirteisiin.
Asenne, suhtautumistapa on ikäänkuin värillinen silmälasi joka tekee ihmisistä miellyttäviä, mukavia, pelottavia, rakastettavia, kylmiä, lämpimiä sen mukaan mitä tunteita minussa on häntä kohtaan, mitä ominaisuuksia arvostan, hyljeksin, torjun, en ymmärrä, en hyväksy.
Leimaaminen, nimittely, luokittelu, suhtautuminen määrittelee lähinnä minua itseäni, ei niinkään sitä toista.
Silloin kun tämä tapahtuu tiedostamatta, itsestään, automaattisesti, emme koe emmekä ymmärrä tehneemme luokittelua, leimaamista, emme ole siitä mielestämme vastuussa - en minä häntä tuomise, hänhän on sellainen, rakastan häntä, koska hän on rakastettava, pelkään häntä koska hän on pelottava, hän on viehättävä koska pidän hänestä. Oman suhtautumislinssin väri lätkäistään toisen ihmisen pintaan, sama ihminen voi näkyä jollekin ihanana, toiselle tympeänä, kun joku pitää Santtua viisaana, toinen voi väittää häntä ylimieliseksi, kun Liisa on jollekin miellyttävä, joustava ja ymmärtäväinen, toinen voi nimetä hänet nöyristelijäksi, joka suuntaan kumartajaksi, tuuliviiriksi, epäluotettavaksi, puolueelliseksi.
Ongelma on puutteellinen oman sisällön tiedostaminen ja sen seurauksena emme pysty ottamaan vastuuta omista tunteista, vaan kun läimimme niitä muihin, syyllistymme leimaamiseen, luokitteluun, syrjimiseen, torjumiseen.
Jos Sinä näitä lukiessasi koet tarvetta väittää vastaan, olla eri mieltä, tuomita sanomani jollakin leimalla, kategorisoida jonkinlaiseksi outoudeksi, syynä voi olla liian kiusallisen totuuden paljastuminen oman mielen toimintatavasta, alitajunnan puolustusvoimat hyökkäävät vierasta totuutta vastaan, ettei tarvitsisi lähteä vaivalloiseen itsetarkkailuun ja joutua ottamaan kehittymisen, muuttumisen työlästä riskiä, korttitalon romahtaminen on liian raskas ja pelottava mahdollisuus joten saatamme puolustaa viimeiseen saakka oikeuttamme määrittää muita ihmisiä leimoillamme, vaikka ne tulevat vain omasta mielestä, omista tunteista, Pekka nyt vaan on kertakaikkiaan sellainen, joka muuta väittää, on väärässä, minä tiedän, olen nähnyt sen niin monta kertaa, ainahan se Pekka, etkö Sinä nyt näe, kun Pekka, oletpa Sinä tyhmä kun et ymmärrä Pekan ...
Jos taas kalikka ei kalahda, vahvaa torjuntareaktiota näitä rivejä kohtaan ei herää, kyse voi olla omasta laaja-alaisuudesta, noinkin voi ajatella, miksikäs ei, tai myönteisestä kalahdusosumasta, perhana, just noinhan minäkin teen, enpä ole tiedostanut, tai kolmas vaihtoehto: mielenkiintoista, olisikohan noin, tuotahan voisi pohdiskella, antaisikohan noiden ajatusten itseen soveltaminen jotakin eteenpäin vievää?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Itse olen Taru, aina erilainen. Ollaanko me periaatteessa kukaan muukaan samanlainen?

Käyttäjän gustavadolphus kuva
Vesa Leinonen

Sen voi todistaa kokeilla.
Laittaa ryhmän eteen este, vaikkapa metrin korkea aita, ne ketkä pääsee sen aidan yli, ne sitten erottuu jollain tavalla niistä ketkä ei päässyt sen metrin aidan yli.

Kokeita on monenlaisia. Kaikki ihmiset ovat jossain kokeissa samanlaisia. Ja kaikki ihmiset ovat myös rakenteeltaan ja mielen käsityksissä uniikki yksilö.

Sosiaalisesti ihmiset voivat olla samaa henkeä ja yhtä mieltä jos se on heidän sisällä.

Jokaisen ihmisen tulee kasvaa ja uudistua. Fyysisesti, tunteellisesti ja henkisesti elämän raamit ovat olemassa. Ihmisellä ei ole mitään mahdollisuuksia keksiä elämän raamit uusiksi. Elämän raamit on luotu ja tehty silloin kuin luoja loi ihmisen ja antoi sille hengen.

Toimituksen poiminnat