*

eskokalervo Suomen pelastaminen

Todellisuus ja unet, joita elämme

On suuri harha kuvitalla elävämme kaikki samassa todellisuudessa. Tämä harha on helppo huomata kun sitä huomaa havainnoida. Itse aloin tätä oivaltaa mentyäni koulupoikana kesätöihin. Tukkikämpällä jätkien juttuja kuunnellessani alkoi avautua aivan toinen maailma, jonka olennaiset elementit olivat vuodenajoittain vaihtuva työ, metsä ja järvet, tukkikämppä, eukko ja lapset kesän kortteeripaikassa, työkalujen huolto, voima ja kestävyys, viina ja vittu, sauna ja kortinpeluu, tilipussi ja sapuska, oma maapaikka ja maalikylä, vene, sukset ja linja-auto, jätkän oikea todellisuus ja herrojen naurettavat kuvitelmat olevaisuudesta kieroine metkuineen.

Näitä todellisuuksia on tietenkin lukemattomia, joka porukalla, ryhmittymällä, aatesuunnalla, kansakunnalla omansa. Ongelmia ja keskinäistä ymmärtämyyttä syntyy siitä, kun näiden sisäkkäisten ja rinnakkaisten todellisuuksien, mielikuvamaailmojen erojen aiheuttamia pulmia ei nähdä eikä ymmärretä. Karkeasti kuvaten kukin luulee muiden todellisuutta melkolailla omansa kaltaiseksi.

Poliitikot ja hallintoväki kuvittelevat kansan todellisuuden, mallintavat sitä sosiologian, sosiaalipsykologian, hallintotieteiden, teatterin, elokuvien, kirjallisuuden, maalaustaiteen, tilastojen ja organisaatiokaavioiden kautta ja avulla. Näiden mallinnusten avulla sitten suunnitellaan tulevaisuutta ja yhdyskuntia, infrastruktuuria, säädetään lakeja, perustetaan hallintoelimiä, kouluja, kulttuurilaitoksia ja viranomaissääntelyä.

Paha vaan silloin kun mallinnuskuvitelmat ovat harhaisia, myös tulokset ovat epätoivottuja, usein tuhoisia. Hyvinvoinnin tuottamiseen tarkoitettu, holhoava, toisten puolesta ajatteleminen saa aikaan omasta elämästä vastuunkantamisesta luopumisen, työn arvostuksen häviämisen, kansan passivoimisen sosiaalieläteiksi.

Huom!, entisaikaan tilapäisessä ahdingossa saadut sosiaaliavustukset piti maksaa takaisin! Tänään jopa lasten teko ja kasvatus, asuminen, työn haku, alkoholin käyttö, terveyden ylläpito, siis lähes kaikki muu paitsi hengittäminen, nukkuminen ja ruoka-ajoista huolehtiminen on otettu yhteiskunnan hoteisiin - ja sitten ihmetellään uusavuttomuutta ja kotona loisimista työn teon sijaan. Hiljattain FaceBookissa eräs rouva kertoi valinneensa tylsemmän kotonaoleskeluvaihtoehdon työssäkäymisen sijaan, koska siten tuet antavat 100€ suuremmat käyttötulot kuin palkka oli ja olisi. Mieluummin olisi töitä tehnyt, jos se olisi ollut taloudellisesti edes yhtä kannattavaa.

Hallinnon todellisuuskäsitys on siis että me tiedämme, mikä rahvaalle on hyväksi, mikä sitä hyvinvointia on. Tuloksena passiivisuus, vastuuttomuus, pahoinvointi, tyytymättömyys, kielteiset ja toivottomat elämän asenteet, masennus, mielenterveysongelmat, työttömyys, sairastavuus, epäluottamus hallintoon ja päätöksentekoon.

Ihmisiä kuvitellaan ohjattavan kielloilla, käskyillä, säädöksillä, ohjeilla, opettamalla sen sijaan että annettaisiin ihmisten kantaa vastuu elämästään, oppia oivaltamalla, löytää omat ratkaisunsa kouluttautumiseen, huvitteluun, toimentuloon, kaiken kaikkiaan ajattelemaan, toimimaan itse ja kantamaan vastuu valinnoistaan ja niiden seurauksista.

Hyvän esimerkin harhojen voimasta koin hetki sitten Vekaran lossilla, joka oli lopettelemassa klo. 12-taukoaan, oli juuri nostanut 5 min. ennen starttia, niin kuin aina, puomin ylös Ajakaa lautalle! -merkiksi. Tauon aikana kerääntyneen jonon ensimmäisenä sattui olekaan ehkäpä lossiuntuvikko, ensikertalainen, joka ei ymmärtänyt ajokehotuksen olevan tärkeä, jotta lautta saadaan täyteen lähtövalmiiksi ennen klo. 12-starttia, muuten lähtö myöhästyy. Kun äänimerkki ei tehonnut, ajoin lautalle merkiksi siitä että on aika lähteä liikkeelle ja pienen viiveen jälkeen jono lipuikin ajoissa lautalle. 

Tottakai kansalaisvelvollisuuteni oli nousta ystävällisesti opastamaan lossilleajokäyttäytymisen salat perääni pysäköineen ajoneuvon kuljettajalle, mutta kuinkas kävikään? Herran mielen tasapaino tomintamalliharhan järkyttyä olikin niin sekaisin, että hän kiitollisena kuuntelemisen sijaan alkoikin uhkailla minua, hyväntekijäänsä, järveen heittämisellä. Niinhän sitä ääliön tasolle jääneitä koulutappelijoitakin luonnehdittiin, kun järki loppuu, väkivalta alkaa, kun sanoja ei löydy, nyrkit puhuu. Opetus: harhojen murtuminen saattaa olla joskus liian järkyttävää.

Käydäänpä läpi seurauksiltaan älyttömimpiä emäharhoja. Hyvää tarkoittava kehitysapu lisää kehitysmaiden eriarvoisuutta, estää kehittämistä kasautuessaan valtataistelun voittaneen heimon johtajien taskuihin, heillä menee hyvin, mitään ei tarvitse kansan eteen tehdä.

Oman kansan tukiviidakolla tapetaan omavastuuta, pidetään keinotekoisesti yllä epäterveitä yrityksiä, opetetaan ihmisiä elämään ja asumaan yli varojensa, loisimaan kotona yhteiskunnan kustannuksella, tekemään lapsia veromarkoilla elätettäviksi, tappelemaan omalle porukalle muita parempia palkkoja sallimalla lakkoilu ja voimalla hankitut etuudet muiden alojen kustannuksella.

Manipuloimalla ihmisten arvomaailmaa ja sosiaalista omatuntoa saadaan näyttämään oikealta miljoonien toimeentulosiirtolaisten laiton siirtolaistulva omaan asiansa paremmin hoitaneeseen kotimaahan aina siihen mittaan saakka, että oma talous, yhteiskuntarauha ja kulttuuri tuhoutuu. On ymmärrettävää, ei tietenkään hyväksyttävää, että Risikolle on liian suuri järkytys tyynesti kestettäväksi, että hän on harhakuvien vallassa haaskannut yhteisiä varoja miljarditolkulla täysin turhaan eli toimeentulosiirtolaisten keksimien turvantarveharhautuksiin uskoen rahdannut tänne elätettäväksemme ja vaikeasti poistettavaksi tuhansien ja taas tuhansien nuorten kännykkäohjattujen nuorten miesten armeijat.

Taitava kansan manipulointi, hämäys, harhautus ei johdu poliitikkojen pahuudesta, vaan täysin todellisuutta vastaamattomasta harhakuvitelmien kudoksesta, jonka he ovat itselleen luoneet mielikuvamedian suosioksellisella avulla. Toimentulosiirtolaisia kuvitellaan turvattomiksi, vaikka heistä sitä on vain tuhannesosa, huom! Tuhannesosa!. Heidän tavoitteensahan ei ole turvapaikka vaan ilmainen täysihoitopaikka, josta käsin voi alkaa vetää perässään laajaa sukua perheiden yhdistämisohjelmien avulla samojen elintasopalvelujen piiriin uuden kotimaan yltäkylläisyydestä nauttimaan ja valittamaan puutteista, jos tarjooma ei kaikin ajoin satu yksiin mieltymysten ja tottumusten kanssa.

Mafian salakuljetusbisnes ja vastaanottokeskusten tarjoaminen kuvitellaan hädänalaisten auttamiseksi, terve kritiikki varojen holtitonta haaskaamista kohtaan nimetään rasistiseksi ulkomaalaisvihaksi ja oma kansallisen edun vastainen toiminta markkinoidaan humaanina yhteisvastuun ihanteiden mukaisena taakankantovelvollisuutena.

Onkohan Risikolla ja muilla samanhenkisillä ohjaavana voimana sellainen harhakäsitys, että valtion kulloinenkin menobudjetti, jopa lisävelalla paisutettu, on saatava menemään hinnalla millä hyvänsä, ellei muuten, niin haaskaamalla, heittelemällä helmet vaikka sioille!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Annoin suosituksen tähän blogiin sen alkuosan perusteella, johon yhdyn jotakuinkin täysin ja joka mielestäni on nerokasta tekstiä.

Blogin loppuosan luettuani totesin että blogisti elääkin aivan eri todellisuudessa kuin minä.

Vaikea sanoa, kun en tässä asiassa luonnollisesti pysty objektiivisuuteen, kumpi meistä, minä vai blogisti, elää harhassa ja kumpi todellisuudessa. Minä itse, tottakai, ajattelen eläväni todellisuudessa ..... mutta niinhän blogistikin itse kuvittelee elävänsä todellisuudessa ..... niinhän me kaikki kuvittelemme. :)

Se vaihtoehto on pois suljettu että kumpikin meistä eläisimme "todellisuudessa", mutta se vaihtoehto on kyllä olemassa että kumpikin eläisimme "harhassa". :)

Käyttäjän eskokalervo kuva
Esko Vesa

Jokaisella meistä on oma todellisuutensa joka koostuu kokemuksista, tiedoista, asenteista, uskomuksista, kuvitelmista, ennakkoluuloista ja kaikesta kuullusta, nähdystä, aistihavainnoista.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Annoin suosituksen kommentin alkuosan perusteella.

Käyttäjän mattiuuk kuva
Matti Uusi-Kokko

On vaikea tuoda karua todellisuutta esille sellaisille ihmisille, jotka koko elämänsä ovat olleet erilaisten tukiaisten varassa, työskentelevät julkisella sektorilla ja ajattelevat niin olevan kaikilla tilanne. He eivät ymmärrä nettomaksajien asennetta ja veronmaksuhaluttomuutta.

Nykyinen yhteiskuntamme vain passivoi ihmiset katsomaan reality-sarjoja televisiosta ja elämään kädestä suuhun valtion lyhyessä hihnassa. Mutta ainakaan ei tarvitse sen eteen tehdä tukihakemuksia enempää. Life's good.

Meillä on laki tai säädös lähes kaikkeen, en tiedä mitään pahempaa, mikä voisi vähentää omilla aivoilla toimimista ja taantumisen edesauttamista. Kuka tästä hyötyy?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"On vaikea tuoda karua todellisuutta esille sellaisille ihmisille, jotka koko elämänsä ovat olleet erilaisten tukiaisten varassa, työskentelevät julkisella sektorilla ja ajattelevat niin olevan kaikilla tilanne."

Julkisella sektorilla, poliisit, opettajat, palokunta, sairaanhoito, työskennellään nykyisin yhtä kovalla intensiteetillä kuin vientialoillakin. Hekin maksavat töistään veroa ja hekin ovat yhtä hyödyllisiä kansalaisia ja heidänkin työnsä on yhtä arvokasta kuin esimerkiksi laivahitsareiden, tai mitä kännykkäpelien väsääjien työ on.

Ei ole totuuden tai todellisuuden mukainen se kuva mitä julkisen sektorin töistä pyritään antamaan.

Silti totta on myös se mitä sanotaan julkisen sektorin kustannuksista. Julkisen sektorin palveluita ei voi olla sen enempää mitä vientisektori, tai tuotantosektorit yleensä, pystyvät rahoittamaan.

Se että julkinen sektori on paisunut liikaa ei ole julkisen sektorin työntekijöiden vika, sen kummemmin kuin pakolaisongelma on pakolaisten vika.

Julkisen sektorin paisuminen johtuu siitä että ihmiset tarvitsevat toisaalta palveluita, toisaalta työpaikkoja ja julkisen sektorinkin työt tarjoavat työpaikkoja. Syypäitä julkisen sektorin paisumiseen ovat populistiset politikot jotka lupaavat vaalilupauksissaan ihmisille näitä palveluita ja näitä työpaikkoja, mitä joudutaan sitten velkarahalla kustantamaan, kun vienti ei vedä eikä vientisektori tuota toivottuja verotuloja.

Vientisektorin vetämättömyys on taas toinen juttu. Se ei johdu politikkojen populistisuudesta, vaan lähinnä työntekijöiden ahneudesta, he kun vaativat palkkaa aina vähän enemmän kuin mitä tuottavuus ja kilpailukyky sallisivat.

Tässä nyt tuli vähän selvitettyä tätä minun omaa "todellisuuttani". Se sopinee blogin aiheeseen että teen näin ja tätä minun "todellisuuttani" sopii kritisoida muiden taholta, niiden joiden "todellisuus" on erilainen.

Luulen että todellisuuskuvani on melko lähellä totuutta, mutta saas nähdä mitä muut siitä ajattelevat. :)

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Miksi tätä mielenkiintoista blogia ei kommentoida?

No, minä kommentoin sitten lisää, kun muut ei.

Otsikossa mainitaan "yhteinen uni", mutta se on ristiriitainen viesti blogin sisältöön nähden.

Eihän toki uni ole yhteinen.
Me kaikki näemme unta,
unta joka on eri kun todellisuus,
mutta ei se uni yhteinen ole,
van jokainen näkee omaa untansa.

Todellisuus on kuitenkin yksi ja yhteinen ja olisi eduksi jos me kaikki "uneksijat" pyrkisimme sitä kohti.

Valitettavasti vain on niin että unet ovat useimmiten hauskempia ja "koukuttavampia" kuin mitä todellisuus on ja jos pyritään näkemään yhteistä unta, niin se yhteinen uni vie meidät mahdollisimman kauaksi todellisuudesta, eli päinvastaiseen suuntaan siihen nähden mihin pitäisi pyrkiä.

Käyttäjän eskokalervo kuva
Esko Vesa

Kiitos Arto palautteesta, korjasin otsikon.
Emme todellakaan elä samaa yhteistä unta, vaan kukin näemme ympäröivän todellisuuden ja tulkitsemme sitä omasta unestamme käsin. Niin kuin Yrjö Kallinen sanoi, elämme maajaan unessa.
Unitodellisuutta havainnollistaa hyvin omien tunteiden ja asenteiden, ihastusten ja vihastusten näkeminen toisten ominaisuuksina tyyliin Ville on sitten Ihana (=tykkään Villestä), Kalle on aivan kamala, inhottava (=en nyt vaan satu pitämään Kallen tavasta toimia). Tunteista vastuunottamisen sijasta sijoitamme, liimaamme ne toisen ominaisuuksiksi, ja kuvittelemme ne siis todellisuuden osiksi.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Taitava kansan manipulointi, hämäys, harhautus ei johdu poliitikkojen pahuudesta, vaan täysin todellisuutta vastaamattomasta harhakuvitelmien kudoksesta, jonka he ovat itselleen luoneet mielikuvamedian suosioksellisella avulla."

Myös toimittajat ovat tuon harhan vallassa ja uskovat välittävänsä objektiivista totuutta.

Poliitikoiksi ja toimittajiksi valikoituu ihmisiä, jotka ovat tuon harhan sisäistäneet jo ennestään. Tällä tavalla systeemi pysyy kasassa ja jatkuu juoheasti ilman että tarvitsee väkivalloin pakottaa ketään tuossa koneistossa esittämään rooliansa.

Noam Chomsky on Propaganda - The Big Idea - Interview with Andrew Marr

Noam Chomsky - Manufacturing Consent

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Myös toimittajat ovat tuon harhan vallassa ja uskovat välittävänsä objektiivista totuutta."

Nähtävästi myös Venäjällä toimittajat ovat oman harhansa vallassa, samoin Pohjois-Koreassa, Venezuelassa, Saudi-Arabiassa, kaikkialla missä ihmiset elävät jossain toisessa kuplassa kuin missä me elämme.

Aina on niitä jotka pyrkivät rikkomaan kuplia, se ei ole kovin helppoa, mutta ei ole ollenkaan varma että kuplan rikkojien oma totuus, heidän oma kuplansa, olisi yhtään lähempänä oikeaa totuutta kuin se totuus mikä oli vallalla rikotussa kuplassa.

Tämä näkyy siinä että vallankumouksia tulee ja menee, mutta asiat ei parane, vain usein vallankumouksen myötä ne pahenevat.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Se on jo pitkä askel oikeaan suuntaan, että ymmärtää sen, että on olemassa erilaisia kuplia ja että kenelläkään ei ole mitään välitöntä kosketusta ns. todellisuuteen.

Saamme tietoa todellisuudesta aistihavaintojen avulla, ja niitä havaintoja tulkitsemme oman käsitteistömme kautta ja lopulta vedämme johtopäätöksiä oman älymme avulla.

Tuossa on jo 3 eri filtteriä todellisuuden ja johtopäätösten välillä.

Olen tähän teemaan törmännyt hyvin usein kun olen kirjoittanut sosialismista palstalla, jonka kommentoijien valtaenemmistö on sisäistänyt kapitalismin kuplan. Olenkin valinnut blogini motoksi tämän, josta voisi helposti tehdä versioita muihinkin poliittisiin vastakkainasetteluihin tämän puheenaolevan blogitekstin hengessä:

"Jos sosialismia arvioidaan kapitalismin arvomittareilla, tulokseksi tulee automaattisesti, että sosialismi toimii vain jos se ei eroa kapitalismista."

Tuon voi tulkita kuvastavan muun muassa omasta kuplasta poistumisen vaikeutta -- sitä, miten vaikeaa on nähdä asioita toisessa kuplassa elävän näkökulmasta.

Käyttäjän eskokalervo kuva
Esko Vesa

Just niin, minulle on totta vain se, joka sopii minun todellisuuteeni, ihastuksiini, vihastuksiini, tuomioihini, paradigmaani kaiken kaikkiaan.
Jos olen tuominnut Mr. Somebodyn läpeensä pahaksi, mikään hänen tekonsa tai sanomansa ei voi olla hyvä. Joko motiivi, salainen tarkoitus, perimmäinen syy täytyy olla joku kierous, jonkun vahingoittaminen, valehtelu tai petos.
Ihan sama idolien fanituksen kanssa, Elviksen pierunkin täytyy haista kukkakedolle! Ja haiseekin.

Käyttäjän AnttiRautio kuva
Antti Rautio

Todella hyvä blogi.

"Hiljattain FaceBookissa eräs rouva kertoi valinneensa tylsemmän kotonaoleskeluvaihtoehdon työssäkäymisen sijaan, koska siten tuet antavat 100€ suuremmat käyttötulot kuin palkka oli ja olisi. Mieluummin olisi töitä tehnyt, jos se olisi ollut taloudellisesti edes yhtä kannattavaa."

Tähän kommentoin sen verran, että on olemassa todellisuus, jossa työnteko kannattaa aina. Ei se kannata. Eikä se tarkoita sitä, etteikö ihminen varsinaisesti haluaisi töitä tehdä, hänen ei vaan useissakaan tapauksissa kannata niitä tehdä. Ihminen tekee töitä ensisijaisesti ja lähes aina pelkästään rahan takia. Jos hän saa rahaa muualta edes lähes yhtä paljon, niin miksi tehdä töitä?

En minä halua Suomeen slummeja enkä äärimmäistä köyhyyttä. Mutta Suomen sosiaaliturvan taso on täysin kestämätön. Minä saan tällä hetkellä bruttona lähes 1600 euroa kuussa siitä, että EN tee töitä. Sitä sanotaan ansiosidonnaiseksi päivärahaksi. Minun korkein koulutustasoni on ylioppilas. Tätä on Suomi 2017. Tuo summa plus työmatkakulut plus muut töistä johtuvat kulut, niin palkka saa olla aika kova, että samoihin päästään. Toki kun 400 työttömyyspäivää tulee täyteen, niin silloinhan asia on eri tai jos ei kuulu mihinkään liittoon.

Niin ja lisättäköön vielä, että ei minulla työntekoa vastaan ole mitään. Ihan päinvastoin.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Hyvin kirjoitat.

Jokaisella on tosiaan ihan oma totuus, tai uni. Päättäjien ' uni ' on erilainen k. tavan kansalaisen uni. Eipä se päättäjää muuten kiinnosta, kun joku vinkuu eläkkeen pienuudesta ja rahojen riittämättömyydestä tai joku on jopa huolissaan valtion varojen tuhlaamisesta, tai tulevan eläkkeen käyttämisestä valtion velkojen maksuun ja virkamieskoneiston älyttömästä koosta jne.

Tavan tallaajan pikkupainajainen ei kiinnosta, koska se ei osu omalle kohdalle ja lisäksi päättäjä tietää, että muutaman vuoden kuluttua hän on jo jemmassa jossain suojatyöpaikassa, herran kukkarossa.

Esimerkkinä unesta

Päättäjän omassa pikku päiväunessa voi leikkiä muka maailmanpelastajaa ja kölliä hurskastelun parrasvaloissa, aina toisten rahoilla ja ilman mitään vastuuta seurauksista. Pääministerillä muuten on tästä hurskastelutoiminnasta omakohtaisia kokemuksia.

No, montako kulkijaa, tai pakolaista on sitten majoitettu yhteiskunnan varoilla Eiraan, Töölööseen, Kaivariin t. Skattalle ? Harvassa on tuolla maahantulijat. Entäpä sitten Vuosaari, Puotila t. Hertsikan rantsu, itis ? Kannattaa käydä vilkaisemassa katukuvaa.

Tarkoitan tällä sitä, että siellä omassa märässä päiväunessa se päättäjän näkemä monikulttuurinen rikkaus on jaloa ja mahdollistaa valtavasti kaikkea hyvää ja lisää päättäjien yhteishyrinää. Unen toteutus ei kuitenkaan osu päättäjän tontille. Miksi näin ? Koska jokainen päättäjä kyllä tietää, että monikulttuurisuus tuo aina pikkukeppostelua ja muuta harmia. Kukas sitä nyt sellaista haluaa ja mites siellä koulussakin sitten se omien lasten oppiminen ??

Hyi olkoon sellaista muutosta ja sellaista minulle sopimatonta totuutta.

Käyttäjän SeppoKoski kuva
Seppo Koski

”On suuri harha kuvitalla elävämme kaikki samassa todellisuudessa. Tämä harha on helppo huomata kun sitä huomaa havainnoida.”

Tämän kun kaikki oivaltaisivat, saattaisi moni yllättyä!
Jos jo kahden ihmisen on yhteiselo on yleensä haastavaa, miten se on edes mahdollista vaikka 5 miljoonan kesken?

Tätä olen pohtinut ja sitä asiaa, miksi aina jonkun yksittäisen ihmisen ajatus muotoutuu aatteeksi, jota sitten lähdetään toteuttamaan isommassa porukassa?
Näitä on ihmiskunnan historiassa ollut ja mennyt, mikään ei ole ollut kestävä ratkaisu.

En jaksa uskoa tähän meidänkään (ääri)liberaari demokratiaan. Tuo ääri sana tuntuu olevan pop mediassa, sen käyttöä en aina käsitä kuplastani käsin:

Onko edes mahdollista saada ns. ihmisten kollektiivinen äly käyttöön?

Muuten olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"En jaksa uskoa tähän meidänkään (ääri)liberaari demokratiaan. Tuo ääri sana tuntuu olevan pop mediassa, sen käyttöä en aina käsitä kuplastani käsin:"

Minä uskon, kenties lapsellisesti, että tämä nykyinen länsimainen kupla on aika hyvä, ainakin se on parempi kuin Trumpin, Putinin ja Erdoanin ja monet muut kuplat. En usko että on olemassa tai edes kehitteillä parempaa kuplaa kuin tämä "(ääri)liberaali demokratia".

Sen pysyvyyteen en kuitenkaan oikein usko, vaikka toivoisin sitä. Se on nimittäin niin että monet mielikuvitukseen perustuvat kuplat, esimerkiksi nyt vaikka tämä rasistinen kupla, jossa ihmisten arvo määräytyy "rodun" tai kansalaisuuden perusteella, siis tämä kansallismielisyys, ovat paljon miellyttävämpiä ja houkuttelevampia kuplia.

Selitys tähän on yksinkertainen. Kaikki haluavat arvostusta osakseen ja jos se arvostus tulee automaattisesti, vaikkapa kansalaisuuden perusteella, niinkuin manulle illallinen, on se suuri houkutin tähän kuplaan pulahtamiseksi ja siinä pysymiseksi.

Ruotsalaiset saavat siis itsetuntoa ruotsalaisuudestaan ja suomalaiset suomalaisuudestaan jne.

Valitettavasti tämä kansallismielisyyskupla on häjy kupla siinä mielessä että se johtaa kansat toisiaan vastaan.

Toivon mukaan Macron ja Merkel onnistuvat pelastamaan EU:n, sillä se olisi Euroopan ja eurooppalaisten, myös meidän suomalaisten pelastus kansallismielisyyden kauhuilta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset