eskokalervo Suomen pelastaminen

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 25 min 51 s sitten

Suomi sai nyt liikenteen ”runkoverkon” – ”Tällaista ei ole ennen nähty”

1 tunti 42 min ago

Liikenne- ja viestintäministeriö on määritellyt Suomen liikenteen ”runkoverkon”. Uudessa asetuksessa listataan Suomen maanteiden ja rautateiden pääväylät, jotka halutaan pitää priimakunnossa läpi vuoden.

Tavoite on, että pääväylät olisivat nopeimpia reittejä. Maanteillä nopeusrajoitus pääosin vähintään 80 km/h ja moottoriteillä pääosin 120 km/h. Henkilöliikenteen rautateillä nopeus pääsääntöisesti 120 km/h ja tavaraliikenteessä 80 km/h.

Uudet luvut julki: Kuva osoittaa ison pompun Suomen työllisyydessä – Sipilän hallituksen ”tavoite saavutetaan”

2 tuntia 3 min ago

Työ- ja elinkeinoministeriö tiedottaa uudesta työmarkkinaennusteestaan, jonka mukaan Juha Sipilän (kesk) hallituksen 72 prosentin työllisyystastetavoite ”saavutetaan ensi vuonna”.

”Työllisyyden kasvu on vuonna 2018 ollut jopa vahvempaa kuin toteutuneen talouskasvun perusteella olisi voinut odottaa. Tuoreen työmarkkinaennusteen mukaan työllisyys kasvaa vuonna 2018 noin 66 000 henkilöllä ja vuonna 2019 työllisyyden ennustetaan kasvavan noin 30 000 henkilöllä”, ministeriö kertoo tiedotteessaan.

”Lelusalakuljettaja” Adhamille 10 kuukauden vankeustuomio – ”Varat pääosin käytetty yleishyödylliseen toimintaan”

3 tuntia 42 min ago

”Lelusalakuljettajana” julkisuudessa tunnettu Rami Adham on tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa rahankeräys-, kirjanpito- ja rekisterimerkintärikoksesta sekä useista väärennyksistä yhteensä kymmenen kuukauden vankeuteen. Syytteen törkeästä rahanpesusta käräjäoikeus hylkäsi.

Tuomio ei ole lainvoimainen, sillä tuomiosta on mahdollisuus valittaa.

Adhamin saama tuomio liittyy Suomi Syyria Yhteisö -yhdistykseen, jolle Adham keräsi rahaa, jonka ilmoitti menevän avustustyöhön Syyriassa.

Eduskunta hyväksyi 19 euron säästön autoilijalle: Kokoomuslainen yllätti keskustelussa – ”Tämä on kyllä tosi erikoinen esitys”

4 tuntia 13 min ago

Eduskunta äänestää tänään suomalaisten vuosittaisen ajoneuvoveron alentamisesta keskimäärin noin 19 eurolla vuodessa. Oppositiopuolueista esitetään koko esityksen hylkäämistä sekä nykyisen ajoneuvoveron muokkaamista ilman hallituksen ehdottamaa 50 miljoonan euron alennusta.

PÄIVITYS: Eduskunta hyväksyi keskiviikkoisessa äänestyksessä ajoneuvoveron alennuksen äänin 101-59. Poissa äänestyksestä oli 39 kansanedustajaa.

Nyt tuli konkreettinen esitys: Sosiaaliturva uusiksi – Jokainen ansaittu euro vähentäisi etuuksia 0,6 eurolla

5 tuntia 48 min ago

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ehdottaa sosiaaliturvauudistukseen kannustinmallia, jonka tavoitteena olisi järjestön mukaan pitää huolta jokaisesta työttömästä ja kannustaa eri elämäntilanteissa olevia työllistymään.

”Pidämme työn ja työllistymisen edistämistä sekä syrjäytymisen ehkäisemistä keskeisinä ja ensisijaisina lähtökohtina. Haluamme myös varmistaa järjestelmän rahoituspohjan kestävyyden”, johtaja Katarina Murto toteaa STTK:n tiedotteessa.

Ylen MOT: Tätä ”sokerideittailu” todella on – seksikauppaa, jossa mukana myös alaikäisiä

6 tuntia 48 min ago

Niin sanotun sokerideittailun varjolla käydään avointa seksikauppaa, kertoo Yleisradion MOT-ohjelma, jonka toimittajat ovat perehtynyt aiheeseen esiintymällä ”sokerityttöinä”.

IL: Ex-kansanedustaja tienasi satoja tuhansia euroja Lontoossa – palasi Suomessa heti sopeutumiseläkkeelle

7 tuntia 58 min ago

Sdp:n entinen kansanedustaja ja pitkäaikainen oikeusministeri Johannes Koskinen alkoi nostaa kansanedustajan sopeutumiseläkettä heti palattuaan Suomeen rahakkaan Lontoon-palkkioviran päätyttyä, Iltalehti kertoo.

Italia pitää EU:ta pihdeissään: ”EU ja muut jäsenmaat eivät oikeastaan voi tehdä mitään”

8 tuntia 18 min ago

Italian populistihallitus ei toistaiseksi ole osoittanut minkäänlaisia taipumisen merkkejä EU:n komission kanssa käytävässä budjettiväännössä, Kauppalehti kertoo.

Malmössä räjähti voimalla – Poliisi: ”Tämä on jotain isompaa”

8 tuntia 53 min ago

Ruotsin Malmössä tapahtui voimakas räjähdys myöhään tiistai-iltana. Ravintola tuhoutui räjähdyksessä, mutta kenenkään ei tiedetä loukkaantuneen tilanteessa, kertoo Ruotsin yleisradio SVT.

Suomen futistytöille lohdutuspiste – MM-turnauksen pettymys valmentajien piikkiin

16 tuntia 5 min ago

Suomi päätti urakkansa jalkapallon alle 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa 1-1 -tasapeliin emäntämaa Uruguayta vastaan. Tulos merkitsi, että Suomi sijoittui lohkossaan kolmanneksi ja Uruguay jäi neljänneksi. Molemmille piste jäi turnauksesta ainoaksi.

Suomella oli ensimmäisellä puoliajalla suuria vaikeuksia pelin avaamisen kanssa. Uruguay prässäsi korkealta, kuten Uusi-Seelanti oli tehnyt avausottelussa Suomea vastaan, mutta Suomi selvisi tauolle ilman takaiskumaaleja.

Kärpät jatkaa mestareiden liigassa puolivälieriin

20.11.2018 23:07

Jääkiekon mestareiden liigassa CHL:ssä nähdään yksi suomalaisjoukkue puolivälierissä. Kärpät onnistui päihittämään tiistaina Oulussa Zürich Lionsin 3-2 ja voitti otteluparin maalein 7-6.

Kärppien sankariksi nousi Radek Koblizek. Hänen maalinsa nostivat Kärpät päätöserässä 1-2 -tappioasemasta 3-2 -voittoon. Koblizek teki voittomaalin minuuttia ennen loppua.

Tapparan tie päättyi neljännesvälieriin, mikä ei yllättänyt Kometa Brnon voitettua Tapparan ensimmäisessä ottelussa 5-1. Toinen ottelu päättyi 5-5 ja Brno voitti otteluparin yhteismaalein 10-6.

Kuolemanristi ilmestyi nyt Netflixin kurssikäyrään – Pelätty ilmiö leviää

20.11.2018 19:31

Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla on kuluvana vuonna totuttu synkkiin laskupäiviin myös teknologiaosakkeissa. Nyt sijoittajien kammoama kuolemanristi-ilmiö on ilmestynyt jo useamman merkittävän teknologiayhtiön osakekurssiin.

Maanantai oli jälleen tyly viikon alku, kun teknologiapörssi Nasdaq tuli alas kolme prosenttia ja laajemmat jenkki-indeksit yli 1,5 prosenttia.

Tekno-osakkeiden momentumista viime vuosina nauttineet sijoittajat joutuivat pohtimaan suoratoistopalvelu Netflixin kohdalla, onko yhtiön kurssissa edelleenkään nousuvaraa.

Kansanedustajat: Lasten harrastaminen maksaa liikaa – ”Kustannukset nousseet rajusti 10–15 vuodessa”

20.11.2018 18:47

Moni kansanedustaja on linjannut tänään eduskunnassa, että lasten harrastaminen maksaa nykyään liikaa ja hinnasta on tullut eriarvoistava tekijä. Eduskunta käsitteli tänään liikuntapoliittista selontekoa.

Uusi ennuste: Sdp nyt selkeä ykkönen – mutta tuliko demareille jo ”22 %:n katto” vastaan?

20.11.2018 17:36

Ellun Kanojen tutkimusjohtaja Jukka Mannisen tuoreimmassa eduskuntavaalien paikkaennusteessa sdp on nyt ”selkeä ykkönen”. Kun eduskuntavaaleihin on aikaa 145 päivää, Manninen ennustaa sdp:lle 50 paikan saalista. Kakkosena oleva kokoomus saisi 45 paikkaa.

Juha Sipilä väläyttää hiilen kaappaamista – ”Näen suuren mahdollisuuden Suomelle”

20.11.2018 16:30

Eduskuntapuolueet ovat sopineet uuden ilmastotyöryhmän perustamisesta. Uuden työryhmän tavoitteena on valmistella linjauksia Suomen uusiksi ilmastotavoitteiksi joulukuun 20. päivään mennessä, kertoo pääministeri Juha Sipilä (kesk).

Työryhmän tarkoituksena ei Sipilän mukaan ole saada aikaiseksi konkreettisia lakiehdotuksia enää tälle vaalikaudelle, koska niitä ei ehdittäisi käsittelemään.

”Se on ihan selvä asia”, Sipilä painottaa eduskunnassa

”Poliisivaltiota pukkaa” – Vasemmistoliitosta tyly kuittaus sotatieteiden tohtorille

20.11.2018 16:23

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, puolustusvaliokunnan jäsen Markus Mustajärvi kummastelee sotatieteiden tohtori Saara Jantusen näkemystä, että suojelupoliisin pitäisi toteuttaa laaja turvallisuusselvitys uuden tiedusteluvaliokunnan jäsenille.

Elina Lepomäki: ”Suomesta tulee käytettyjen autojen loppusijoituspaikka – Autovero on poistettava”

20.11.2018 13:31

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki kommentoi tuoreita tietoja käytettyjen autojen tuonnista Suomeen.

Uusi Suomi kertoi viikonloppuna, että autoja Suomeen tuova ST Tuontipalvelu tiedotti alan räjähdysmäisestä kasvusta. LUE TARKEMMIN: Autoja Suomeen tuova yritys: ”Tällaista räjähdysmäistä kasvua ei ole nähty koskaan aiemmin”

Tutkija: Hurja teoria Vladimir Putinin aikeista leviää – Näin Venäjä kiristää otettaan Valko-Venäjällä

20.11.2018 13:11

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkady Moshes arvioi instituutin sivuilla julkaistussa kommentissaan Venäjän aikeita Valko-Venäjällä. Moshesin mukaan viime aikoina ovat kiihtyneet spekulaatiot siitä, että Venäjä yrittäisi toistaa Ukrainan-temppunsa Valko-Venäjällä. Teorioita on kaksi: se, että Moskovaa ärsyttää Valko-Venäjän suhteiden lähentyminen länteen sekä se, että Venäjän presidentti Vladimir Putin pyrkisi yhdistämään Valko-Venäjän ja Venäjän oman valtakautensa jatkamiseksi.

Petteri Orpo: Suomessa ihan pian liikaa kouluja ja päiväkotipaikkoja – syntyvyyslukujen konkreettinen seuraus kohta totta

20.11.2018 12:52

Suomen lapsipalveluiden verkostoa voidaan joutua sopeuttamaan uusien syntyneiden lapsien määrän vähentyessä, varoittaa valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo (kok).

Orpo viittaa viime perjantaina julkistettuun väestöennusteeseen, jota hän kutsuu ”pysäyttäväksi” ja ”huolestuttavaksi”, sekä syntyvyystilastoihin. Tänä vuonna syntyneiden määrän odotetaan laskevan edelleen jopa alle 50 000:en.

Kelan lehti: Tutkimusjohtaja väläyttää uutta työttömyysturvatiliä – ”Mitä nopeammin saat töitä, sitä enemmän jää rahaa eläkkeelle”

20.11.2018 12:47

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tutkimusjohtaja Essi Eerola ehdottaa uudenlaista ”työttömyysturvatiliä” osaksi sosiaaliturvan uudistusta. Eerola kommentoi asiaa Kelan Sosiaalivakuutus-lehdessä.

Sivu 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat